Vaikka mulla joskus meneekin hermo tämän "mustan makkaran" kanssa, on siitä ollut paljon iloa ja lohtua meille koko perheenä tänä aikana, mitä se on meillä ollut. Kutsunkin välillä sitä terapiakoiraksi. Tosin se on sanottava, että empatiakyvyssä on joskus vähän sanomista... Edellinen koira osasi sen paremmin. Eräänkin kerran, kun taas itkin, niin Mimi tuli siihen mun luo. Ei suonkaan nuolemaan kyyneleitäni, vaan riehumaan! Ehän siinä sitten auttanut muu kuin nauraa sen tempauksille... Meni nekin hyvät itkut hukkaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti