Hauta kesäkunnossa

Vasta tänään uskalsin viedä kesäkukat. Haudalle. Lapsuudesta olen oppinut, että kesäkuun 10. päivän jälkeen ei enää olisi hallaa.

Hautausmaalla näin aika sydäntä särkevän näyn. Siellä vanha mies oli laittamassa vaimonsa hautaa kuntoon. Hän oli jo paikalla, kun minä sinne menin. Ja vielä hän jäi sinne. Mitenköhän pitkä taival heillä oli takanaan? Monta lasta vai oliko ollenkaan. Saivatko viettää minkälaisen elämän yhdessä?

Itselläni oli unelma pitkästä avioliitosta. Ja siitä, miten sitten vanhana yhdessä kävelisimme peräkkäin sauvojen kanssa pitkin teitä. Oltais vaan hiljaa ja ymmärtäisimme toisiamme sanoittakin... Oltais yhdessä ja nautittaisiin lapsenlapsista. Ja sitten kun jälkikasvu tulisi kylään, saisin tehdä oikein ison kasan ruokaa. Hemmotella lapsenlapset piloille. Ja leipoa ukolleni jotain hyvää muuna aikana. Katseltaisiin rannalla veden liikettä ja muisteltaisiin yhteistä historiaa. Mielestäni ei niin kovin korkealentoisia unelmia. Mutta unelmilla on tapana olla täyttymättä. Niin paljon voi mennä vikaan. Nyt minulla ja lapsillani on nämä pelinappulat ja niillä on tultava toimeen. Onneksi tämä jälkikasvu näyttää pääsevän elämään käsiksi!