Me asutaan luonnon helmassa

En tiedä, keitä te tämän blogin lukijat olette. Osan tiedän. Suurinta osaa en. En tiedä, millaisissa olosuhteissa asutte. 

Mutta nyt haluaisin lähettää teille kaupungissa asuvat tuoksutervehdyksen maaseudulta. Tällä kertaa ei tuoksu luonnonlannoite! Tällä kertaa haluaisin teidän tuntevan männyn kuoren tuoksun, kun aurinko on sen lämmittänyt. Haluaisin teidän tuntevan maan tuoksun. Marjojen tuoksun. Haluaisin teidän vetävän syvään valmistumassa olevan viljan tuoksua. Pääsevän siihen alkupisteeseen. 

Tajuavan, että loppujen lopuksi elämässä,on oikeastaan aika vähän todella tarpeellisia asioita. Ne ovat aika perusjuttuja ja yksinkertaisia.

Te, jotka tiedette nämä tuoksut... Kun suljen silmäni, näen taas mielessäni mukavia tapahtumia monen kymmenen vuoden takaa. Olen taas nuorena tyttönä viettämässä kesää Huttulahdessa ja Varmossa. Niin huoletonta. Elämä sykki suonissa. Ei ollut huolta huomisesta. Muistan, kun olin pyörtyä sinne viljalaariin... Muistan, kun olin heinäkuorman päällä kuumana päivänä sortsit jalassa. Ja miltä sitten tuntui illalla mennä saunaan ja uimaan... Tai kun opettelin ajamaan pompannapilla...

Nyt meni liian tunteelliseksi. Tällä hetkellä ulkona tuoksuu raikas kesäinen ilta. Rajuilma kiersi taas meidät, joten vahinkoja ei tullut. Sen verran tuuli ja satoi, että ilma viileni hurjasti ja samalla raikastui.

Innostuin minäkin...

...jatkamaan tätä omaa maton kutomistani. Tämä on nyt ollut aika pitkään jäissä, tämä homma. Innostuin nyt sitten taas, kun sain tuon kimmokkeen tuolta Huttulahdesta. 

Tästä matosta tulee vähän tylsä. Teen nimittäin kaksi tällaista samanlaista mattoa. Ja koko ajan tätä samaa. Yleensähän tykkään tehdä sellaisia vaihtelevia, vanhan ajan mattoja. Sellaisia väri-iloitteluja.

Mä niin tykkään kutomisesta. Se sopii mun luonteelle. On niin näkyvää hommaa. Voi, kunpa mun ei tarvitsisi luopua näistä kangaspuista! Nää on mulle aika rakkaat...

Ennen myräkkää

Tämän päivän synttärisankari

Tänään Mimi täyttää neljä vuotta. Se on jo iso tyttö, ihan aikuinen. Aina se ei itse sitä muista...

Paljon on iloa tästä koirasta ollut. Tosin onhan se vähän sitovaakin, kun on lemmikki. Ei sitä niin vaan lähdetä reissuun. Ihan, kun me niin paljon reissuttaisiinkin...

Sunnuntaina vähän vähensin karvoja, mutta homma jäi kesken, joten älkää liian tarkkaan katsoko ulkonäköä ;)

Mimmi teurasti tänään leijonan

Joskus aiemmin jo kerroin, että Mimi on ainoa, joka ei sano vastalausetta kuviensa julkaisuun. Siksi siitä onkin niin paljon kuvia täällä. Ja sen tekemisiä on helppo kertoilla. Sellaista mukavan kevyttä ja yleensä aika iloisia juttuja. Pitäisiköhän blogin otsikoksi muuttaa "Mimi ja sen hovi"?

Mä kyllä lupasin....

... etten vähään aikaan laita tänne kuvia. Mutta kun Mimi oli niin suloinen. Se tuli tähän ulos kuuntelemaan kauempaa kuuluvaa ukkosen jyrinää, haistelemaan tuulta ja samalla se saa olla tässä mun lähellä.

Eini-tädin kukkia

Nyt mä lupaan antaa teidän olla vähän aikaa rauhassa, enkä laita uusia kuvia!

Mutta oli ihana reissu. Iso juttu oli, että heitin talviturkin toissapäivänä, vaikka olin ajatellut säästää sen. Eilen sitten kirjaimellisesti toteutui laulu: "ja vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään". Oltiin nimittäin Sinin kanssa järvellä isojen renkaiden kanssa. Ja siinähän kävi sitten niin, että...

Mutta teille kaikille, joiden kanssa sain viettää viikonloppua: kiitos ihan kauhiasti! Oli niin rentouttavaa ja ihanaa. Ja niin mukavaa oli laittaa mattokangasta. Oli kuitenkin ensimmäinen kerta tällaisiin kangaspuihin laitoin lointa.

Laitettiinhan me mattokangaskin menneilleen

Kaksi "mustaa"

Mimi oppi sitten olemaan veneessä ja nauttimaan kyydistä. Kun tuuli puhalsi oikein sieraimiin ja karvat ja korvat lepattivat...

Vähän porukkaa

Koiruudet pitivät omaa ohjelmaansa

Eihän näitä meinannut saada samaan kuvaan millään. Ja kuumuus oli melkoista, silti piti riehua ja vähän nahistellakin...

Miksi ei kukaan ole kunnolla

Vielä illan viimeinen silmäys järvelle

Miksi mennä rantaa edemmäs kalaan?

Nykii, nykii...

...vaan ei tule kalaa.

Mimmit lähdössä järvelle

Täällä sielu lepää

Pää tarvii selvittelyä

Mä en ymmärrä, en kerrassaan ymmärrä tätä elämää. Olis niin paljon helpompaa ja vähemmän ärsyttävää, kun kaikki olis selkeää ja yksinkertaista. Pöh!

Mutta koskapa tää on tällainen avoin blogi, niin jatkan pohdintaa isosiskon ja ystävieni kanssa. On hyvä, että on sellaisia ihmisiä ympärillä, joiden kanssa voi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Se selkeyttää kummasti ajatuksia. Ja näin uskovaisena se myös lohduttaa, että saa esirukoustukea heiltä. 

Tänään leivoin tällaisia...

Nämä normaalit ensikohtaamisjutut

Roni löysi tällaisen ihmeen!

Karu oli paluu arkeen

Porvoossa tehtiin yhdessä ruokaa ja nautittiin sen syömisestä yhdessä.

Täällä kotona sitten jääkaapissa oli vain vähän juustoa, levitettä ja säilykkeitä. Sekä muutama pala leipää... Siinä sitten oli keksimistä näille mun isoille miehille mahan täytettä. Näyttää siis kovastikin siltä, että huomenna olisi käytävä kaupassa...

Ja syötäviä

Mummin kukkia

Jokirannassa

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Tukka huonosti, kaikki....

Enivei, päätettiin vähän käydä jokirannassa katselemassa elämää siellä ja nautittiin samalla jäätelöä. Oli ehkä himppu vikatikki ostaa jäätelöt tuossa paahteessa... Oli siinä haastetta syödä. Minäkin ostin PIENEN pallon jäätelöä ja se oli valtava! En ole mikään erikoinen jäätelön ystävä, joten nyt on varmaan tämän kesän jäätelökiintiö täynnä!

Ajattelin tuossa kahvilassa istuessani, että ehkä minusta sittenkin voisi kuoriutua kaupunkilainen... Taidan sittenkin nauttia kahvilassa istumisesta ja ihmisten seuraamisesta... Ensin tänään aamulla Kauppatorilla ja nyt sitten illalla Porvoossa jokirannassa.

Turistina

Nämä pakolliset turistinähtävyydet. Oon saanut olla turistioppaana eilen Porvoossa ja tänään Hesassa. Jihaa! Mä niiiiiiiin tykkään historiasta. Taisin kyllä kyllästyttää vävyn näillä höpinöilläni.