Maistuis varmaan sullekin?

Lunta saa tuiskuttaa...

Voi, miten nautinkaan, kun tuuli puhaltaa tuolta "järven" selältä tähän rantaan tuoden mukanaan pieniä lumihiutaleita! Olen aina nauttinut näistä ilmoista. Muistan nuorena lähteneeni mielelläni kävelemään pitkin Porvoon katuja silloin, kun oikein puhalsi ja tuiskusi. Miten mukava olikaan puskea tuulta vasten, kun päällä oli tarpeeksi vaatetta. Se muuten on jännä, että Porvoossa pienempikin pakkanen tuntuu kovemmalta kuin täällä keskellä Suomea.

Tässä kaemmin aikaa sitten, eräs ihminen sanoi minulle, ettei ole onnellinen. Jäin miettimään tuota lausetta itseni kohdalla. Kysymykset askarruttivat ja askarruttavat minua edelleen. Mitä on onnellinen elämä? Onko olemassa onnellista elämään vai onko olemassa vain onnellisia hetkiä (kyynikkona olen kallistumassa jälkimmäisen puolelle elämän opettamana). Mitä on onnellisuus? Onko se sitä, että kaikki elämän alueet on reilassa? Vai onko se sitä, että nämä elämän osa-alueet ovat suht koht tasapainossa? Voiko onnellisuutta laittaa ihmisten varaan? Entä kuinka paljon voi elämässä tuhoutua ja silti kokea onnellisuutta? Uskovaisina vaan on niin helppoa heittää Raamatun lauseita ja siten kovin hepposesti mitätöidä toisen tunteita ja elämän tilannetta ja samalla kokonaan tätä toista ihmistä.

Tässäpä muutamia ajatelmia onnellisuudesta...

* Ei ole olemassa onnellista elämää, on olemassa vain onnellisia hetkiä

* Kell' onni on, se onnen kätkeköön (Miksi?)

* minun onneni on olla Jumalaa lähellä

Tänään...

Tänään on ollut hyvä päivä! Aamulla lähdin kahdeksalta ajelemaan näihin kuvissa näkyviin maisemiin. Siellä taas tankkasin voimaa tähän arkeen.

Sitten kotiinpäin tullessa pysähdyin kaupungissa lehtitiimin palaveriin.

Ja kun kotiin tulin, täällä oli kaksi rakasta ihmistä tullut minun ja poikien luo: Sini ja Ukki.
Olen niin iloinen ja kiitollinen!

Huomenta

Ainoat hiiret, joista pidän

Miten voikaan oikeat, elävät hiiret olla puistauttavia. Tällaiset elottomat, söpöt hiiret hankin tänään. Jospa sitten nämä elävät hiirulaiset tajuaisivat, ettei tälle tontille enää muita hiirulaisia mahdu.

Tässä olen pikkuhiljaa kysynyt lapsilta, että laitetaanko joulukoristeita. Sain kieltävän vastauksen. Ennenhän tykkäsin kovasti laittaa kotia oikein tunnelmalliseksi joulukodiksi. Tänä keväänä sitten luovuin suurimmasta osasta joulukoristeita. Muutama kynttiläjalka jäi ja yksi kynttelikkö. Nämä hiiret sitten ostin tilalle siksi, etteivät ole niin jouluisia. Saakohan sitä enää ikinä joulumieltä takaisin? Silloin ennen tykkäsin myös laittaa jouluruokia. Ja mikä oli laitellessa, kun syöjiäkin oli enemmän. Naapurin Veikko oli meillä aina jouluna. Meille kehittyi aikaa myöten erilaisia joulutapoja ja ne toistuivat vuodesta toiseen. 

Einon jälkeen on paluu arkeen sujunut vaihtelevasti. Olen oppinut sen, että öljypannuun liittyviä sulakkeita on sekä täällä sisällä, että pannuhuoneessa. Ja olen oppinut sen, kumpi mutikka pannun päällä on kiertovesi pumppu ja että kiertovesi hoitaa tuon lattialämmityksen. Ja olen oppinut sen, että ensin katkaistaan päävirta pannusta ja sitten avataan öljypoltin. Ja että ne kipinäpäät pitää puhdistaa ja että siellä on joku ihmeen silmä, joka myös kannattaa puhdistaa, jos pannu ei lähde päälle. Ja olen oppinut sen, että on niin mukavaa, kun tulee lämmintä vettä. Ja olen oppinut sen, miten asumisen mukavuuteen vaikuttaa se, kun lattialämmitys pelaa... Mähän en edes ensin tajunnut, että jotain on pielessä meidän lämmityksessä, kun mua itseäni aina palelee... Sitten Jani tuumasi aika vaativaan sävyyn, että sisälle pitää saada enemmän lämpöä. Höh! Eikö muka vajaa 20 astetta alakerrassa piisaa? No, ylhäällä oli vielä viileämpi...

Lääkäri-täti läksytti mua perjantaina. Ja uhkaili lähetteellä. Pöh! No, sitten luin jostakin, että omiin tuntemuksiin pitää luottaa. Siis summa summarum: mä tiedän enemmän kuin lääkärit!!!! No, seurannassa lupasin käydä.

Tämän päivän ilon aiheena on se, että Sini tulee käymään kotona tällä viikolla ja toiveissa olisi, että ukkikin tulee. Voisihan mummikin tulla..... Sitä odotellessa juon tässä kaffeetta ennen kaupunkiin lähtöä.

Mimi rakastaa...

...vauhtia ja riskejä! Sen verran järvi on taas saanut jäätä, että sinne voi mennä juoksemaan oikein sydämen kyllyydestä. Aina niin pitkään, kunnes taas on avantouinnin paikka.

Tulihan ne...

...sähköt sitten, kun oltiin oltu ilman yli kaksi vuorokautta. Mä olin tosiaan just saanut hankittua täyden kaasupullon ja laittanut "jääkaapin" kuntoon. Ei meillä enää hätää olisi ollut. Mutta olen kiitollinen tästä! Kylläpä sitä elämä pyöriikin aika tavalla tuon sähkön voimalla!

Tänä iltana voin tehdä pitkästä aikaa kunnolla käsitöitä! Nyt on työn alla pöytäliinan kirjonta....

Mikä ihmeen hätä meillä on???

Kävin vaihtamassa kaasupullon, joten lämmintä vettä saadaan. Ja kuten kuvasta näkyy, myös jääkaappi toimii oikein hyvin... Ja takasta saadaan ainakin alakertaan lämmintä. Ja sehän on yleisesti tiedossa, että viileässä/kylmässä nukkuu paremmin! Ja koska mä palelen normaalistikin melkoisesti, niin pidämpä sisälläkin toppahousuja ja monet sukat jalassa. 

Kävin myös ostamassa rikkoutuneen kännyköiden autolaturin tilalle ehjän. Nyt sitten saadaan kännytkin ladattua... Tosin puhuminen jätetään vähemmälle. Tekstarit eivät kuluta niin paljon akkua... Mä taidan kohta olla valmis Afrikkaan, heh.

Sitä paitsi, mitä sitä valittamaan! On se elämä niin monta, monta, monta kertaa pahempaa Filippiineillä. Kannattaa suhteuttaa näitä omia asioita vähän laajemmaltikin.

Edelleen sähköpimennossa

Reilut 31 tuntia ollaan oltu ilman sähköä... En uskalla edes aukaista pakastimia... Kahvitkin piti hakea JPsta. Siellä oli sähköt pois melkein vuorokauden. Sitten, kun ne saatiin varttia vaille 10, niin 45 minuutin päästä oli jo ruoka noutopöydässä. Ja sen perään aloitin sitten leipomohommat. 

Nyt meinaa jo vähän hermo olla kireänä... Lämmintä kyllä saadaan takasta ja saunasta, mutta peseymään ei voida, ellei sitten tykkää pestä itseään jääkylmällä vedellä :(. Niin, ja missäs sitten ladataan kännykät? Kyllä täällä maalla on mukavaa!

Meidän "uusi" olohuoneen lamppu

Meillä on ollut sähköt pois liki kahdeksan tintia. Siksipä kaivettiin esiin vanha, pettämätön valon lähde: öljylamppu. Ja takkaan laitettiin tulet, niin saan pojille ruokaa. Olin tuossa muutaman tunnintöissä, mutta tulin pois, kun eihän siellä voi ruokaa tehdä, kun ei ole sähköä. Kovin on haavoittuvainen tämä meidän yhteiskunta: yksi Eino saa koko homman seisahtumaan! Mutta tämä seisahtuminen tekee hyvää! Itsekullekin.

Yksityskohtia

Mukavahan näitä koristeita olisi väsätä vaikka joka päivä, mutta ovat aika aikaa vieviä. No, mä vaan tykkään laittaa juhlia...edelleenkin.

Isänpäivälounas

Pitkästä aikaa sain olla tekemässä juhlalounasta JPssa. Ja kyllä nautin ihan hirvittävästi. Työporukka oli mitä mainioin. Ja kyllähän nuo asiakkaat tykkäsivät ruoan mausta ja esille laitosta...

Muuten vietämme aika erilaisen isänpäivän... Ei viedä kahvia vuoteeseen vaan viedään kynttilä haudalle, kunhan saadaan yksi vielä kotiin töistä. Syksyyn osuu niin paljon näitä vaikeita päiviä: meidän hääpäivä, Timon synttärit, isänpäivä, kuolinpäivä, joulu, uusi vuosi... Eihän tätä taida ymmärtää kaikki. Eikä onneksi tarvitsekaan! Minä voisin skipata kaikki nämä em päivät...

Mutta kaikille isille: ONNEA!

Marrasmietteitä

Aika ajoin on hyvä pohtia elämäänsä. Tehdä välitilinpäätöstä. Mistä ollaan tultu ja miksi ollaan tultu tähän tilanteeseen.

Ehkä joku tarkkasilmäinen ja rivien välistä lukemaan kykenevä on huomannut, että elämäni on ollut aika lailla vaiheessa. Kulunut vuosi on ollut, lievästi sanottuna, kauhea. Ja kulunut kesä oli oikein pisteenä i:n päällä. Koko elämäni on ollut aikamoisessa kaaoksessa. Sitä on ravistettu. Sitä on seulottu. Monet tukirakenteet ovat hajonneet ympäriltäni pieniksi siruiksi. Olen joutunut arvottamaan monet asiat uudelleen. En enää hallinnut mitään. Paitsi yhtä asiaa. Ja loppujen lopuksi sekin alkoi hallitsemaan minua. Ja se ei ole hyvä. Sairastuin. Ja sairastan edelleen. Tiedän, että tässä rinnallani olleilla on ollut vaikeaa. Ja varsinkin Sinillä on ollut kova kohtalo. Nähdä se, että äiti on "langennut" samaan juttuun, kuin hän joitakin vuosia sitten. Tällä hetkellä elän edelleen veitsenterällä. Joudun todella tarkkaan rajaamaan ja suojelemaan itseäni. Mitään tällaista ei ollut edes silloin vuonna 2010 ja 2011. Miksi sitten nyt kävi näin? En tiedä.

Kesän elin aikamoisessa pimeydessä, myös hengellisesti. Huusin Jumalan puoleen, mutta siellä oltiin aivan hiljaa... Eräänä päivänä tässä syksyllä ollessani yksin kotona! Avasin Raamatun ja luin ääneen erään kohdan. Huusin Jumalalle, että "nyt en pysty enkä kykene enää. Seisotko Sinä sanasi takana Pätevätkö lupauksesi myös minun kohdalla, vai oliko ne vain Israelin kansalle? Toimiiko Vanha
testamentti vielä tänään, vai oliko se vain silloin?" Kun silloin aamulla Jumalalle näitä ajatuksiani latelin, en tiennyt, että jo edellis iltana Jumala oli puhunut minusta ja lapsistani eräälle ihmiselle (jonka olein tavannut vain kerran ja jolle EN ollut puhunut mitään asioistani). Ja samaan aikaan, kun pidin neuvottelua Jumalan kanssa, tämä ihminen toimi tietämättäni. Ja niin sain avun juuri oikeaan aikaan. En kerro asiasta enempää näin julkisesti. Kyseinen henkilö haluaa pysyä tuntemattomana. Myös monien muiden ihmisten kautta olen saanut kokea suurta Jumalan apua ja johdatusta. He ovat olleet minua rohkaisemassa. Opettamassa luottamaan. Olen saanut oppia tuntemaan ihmeitä vielä tänä päivänä tekevän Jumalan. Hän ohjaa askeleitamme. Hän puhuu meille, jos vain haluamme kuunnella. Hän käyttää meitä, jos vain haluamme totella. Olenkin sanonut, että tavallaan olen tullut vasta tänä syksynä uskoon. Niin, olen saanut elää ihmeiden keskellä.

Tiedän, että moni voi pitää minua typeränä haihattelijana, varsinkin jos ei tunne minua. Minä en ole mikään tunneihminen. Ajattelutavaltani olen ennemminkin matemaattisesti ajatteleva enemmänkin ikuinen skeptikko. Nyt kuitenkin nämä tapahtumat ovat saaneet jotain muutosta minussa.

Tällä hetkellä olosuhteet eivät ole muuttuneet paljonkaan. Mutta hengellinen minäni on elpynyt. Katsantokantani asioihin on muuttunut. Koen suurta Jumalan johdatusta, läsnäoloa ja huolenpitoa elämässäni. Hän on lähettänyt elämääni ihania ihmisiä rinnalleni tukemaan. Ja olen saanut monia esirukoilijoita. Niin, tällä hetkellä suuri kiitollisuus täyttää minut.

Myrskytuhoja. Myrsky vei katon yöllä

Eilisillasta lähtien täällä tuuli varsin mukavasti! Väitin kyllä, ettei tuhoja tuolla puhurilla tule. Toisin kävi.... Lintulaudasta lähti toinen puoli katosta irti. Niinpä sitten minun piti ottaa työkalut käsiini ja korjata se. Nyt taas on ehjä syöntipaikka linnuille ja oravalle....

Ihan itse tehty

Paitsi kurkkusalaatti oli Pipan tekemä.

Tämän päivän leipomukset

Kokeilin sapattiaterian innoittamana sapattileivän leipomista. Etsin netistä ohjeen. Ei vaan ollut niin hyvä kuin Astan leipoma. Tarttis hänen reseptinsä sapattileivästä... Mutta eiköhän nämä tule syötyä, nämäkin.

Valoa kansalle, edes pieni öljylampun liekki

Pyhäinpäivänä

Eipä olisi uskonut kolme vuotta sitten...
Meidän perheen hyviin, perinteisiin tapoihin kuuluu käydä haudoilla muistelemassa edesmenneitä rakkaitamme. Se ei todellakaan ole mitään vainajien palvontaa! Haudalla käynti antaa oivallisen tilaisuuden käydä läpi tätä surua, mikä meitä on kohdannut. Onhan se tosiasia, että niin paljon ikävää on tapahtunut senkin jälkeen, että tämä Timon kuoleman käsittely on jäänyt vähän kesken. Nyt oli taas hyvä yhdessä lasten kanssa muistella Timoa. Miettiä niitä tuntemuksia, mitä oli silloin ja mitä on nyt. Meille isi on vielä kovasti lähellä. Ja siitä olen tämän kaiken keskellä onnellinen, että ehdimme elää niin kiinteän perhe-elämän. Ehdimme perheenä matkustella. Kokea paljon. Olla yhdessä.

Pari mun aiemmin vietyä kynttilää vielä paloi. Nyt vietiin vielä neljä.

The place...

Eilisen sapattiaterian koristuksia

Tämän päivän lounas

Sapattiateria

Sain olla mukana valmistamassa sapattiateriaa! Voi että, miten nautinkaan! Ja porukka oli mitä mainioin! Minusta on niin mukavaa laittaa juhlia. Ottaisikohan joku pitopalvelu mut töihin......

Niin, ja olihan se ihan mukavaa päästä Hankasalmelta välillä pois. Vähän tuulettamaan aivoja. Sehän olisi huippu juttu, jos saisi tuon kodin siirrettyä jonnekin muualle järven/meren rantaan. Mutta nyt on asuttava Hanksulla vielä tovi. Mutta minne sitten? En tiedä vielä. Itään? Etelään? Länteen? Pohjoiseen? Olen sitä kovasti kysellyt, mutta vastausta ei ole vielä tullut. Olisi vaan niin kiva tietää etukäteen kaikenlaista. Tai sitten ehkä ei. Varsinkin, jos vielä on tiedossa jotain kauheaa. Ehkä sittenkin on parasta elää vain tämä hetki kerrallaan ja selvitä siitäkin jotenkin hengissä.