Nyt uskaltaa kai jo kukkia viedä

Ja kestäähän orvokit kyllä pientä hallaakin.

Och samma på kvällen

Ja tällaisia

Tällaisia olen touhunnut

 

Kirkasta sunnuntaiaamua

On se vaan niin upea tuo järven pinta aamulla aikaisin ja illalla myöhään. Kun pinta on niin tyyni. Jo kahdeksan aikoihin alkaa tuulen vire rikkomaan peilikirkasta pintaa...

Vähän nyt alkoi tämä päivä jännittämään. Eiliset tuotokset kyllä ihan onnistuivat, mutta voinhan mä mokata vielä H-hetkellä... Kaik onnistuu tiällä... Etten vaan pilaisi kenenkään päivää omalta osaltani... Voin laitella kuvia tänne, jos muistan ja homma luonnistuu.

Voimaharjoittelua

Ei tarvii Janin mennä punttiksella, kun kotoa löytyy paino ihan omasta takaa. Kovin rauhallisesti paino alistuu kohtaloonsa.

Joko se pian tulis?

Kovasti on kevät edennyt tänään. Kirkolla oli koivussa jo havaittavat alut hiirenkorville koivuissa. 

Laitankohan liian usein tänne näitä höpinöitä?

Mutta tänään näin piiiiiiiitkästä aikaa ihania tuttuja tuolla työpaikalla. Se hyvä puoli näissä iltavuorossa on, että silloin törmää helpommin näihin tuttuihin. Voi, olen niin iloinen heidän näkemisestään! Ja muutenkin oli taas niin mukava työpäivä, vaikkakin se ottaa koville noin fyysisesti. 

Olen pidempään, jo useita vuosia, miettinyt sitä, että meistä jokaisesta tuntuu se oma vastoinkäyminen kauhean suurelta. Tulee tunne, että on menettänyt elämässä KAIKEN. Toinen ihminen voi ajatella näin jo pienemmistäkin. Paljolti riippuu siitä, mitä arvostaa ja mihin oman arvonsa perustaa. Ja tämä tunne on ihan aito. Vierellä eläjästä syy voi tuntua mitättömältä, mutta asianomaiselle se on suuri. 

Miksi näitä nyt kirjoitan? No tietenkin siksi, että näitä asioita käyn läpi omassa elämässäni. Kun vaikeina hetkinä joku tulee valittamaan mulle ehkä mun mielestä pienestä asiasta, niin yritän muistuttaa itselleni, että tuolle kertojalle se voi olla todella suuri. Ja mun suruni ja vastoinkäymiseni puolestaan ovat pieniä monen muun rinnalla. Mutta silti minäkin saan tuntea voimattomuutta ja muita tunteita. Ja ne ovat ihan oikeita. Hyväksyttäviä. Olen enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä yrittänyt suhteuttaa omia juttujani muiden asioihin. Kuunnellut, lukenut, ajatellut. Ja usein mielestäni saanut oikeaa perspektiiviä tilanteeseen. Ei se vie tunteitani pois, mutta ehkä suhteuttaa niitä.

Jaahas, tulipa vuodatus. En tiedä saitko ajatuksen ideasta kiinni. Vähän jo väsyttää eikä nämä vähäiset harmaat aivosolut enää oikein jaksa toimia.

Oh-hoh, kävipäs köpelösti

Viime yönä oli pakkasta. Ja sen kyllä huomaa mun yrteistä. Olin eilen illalla niin väsynyt, että unohdin päiväksi ulos viemäni yrtit ottaa sisälle. Ja sitten kävi näin...

Ihmisen paras ystävä

Paitsi että koira, tai mikään muukaan eläin, EI VOI KORVATA ihmistä. Mutta kyllä eläin peittoaa mennen tullen huonon ihmissuhteen. Tai olla korvaavana "suhteena". Koskaan en mene aliarvioimaan eläimen vaikutusta yksinäisen ihmisen elämässä! 

Paljon meille on ollut iloa Mimistä. Ja monet ilot se on saanut aikaan, vaikka välillä se tuntuu olevan aika narsisti. Täysin empatiakyvytön itsekäs piski. Mutta silloinkin niin hauska. Ja nyt, kun se on vanhentunut ja viisastunut, niin se on välillä ihan asiallinenkin...

Anniina sitten sille tänään kuivatut siankorvan. No, pakkohan se oli ulos viedä. Piiloon jonnekin. Retkeltä palattiin sitten tämän näköisenä. Eli tuonne metsään jonnekin sammalien joukkoon se on piilotettu vähän pehmeämpään ja odottamaan tekeytymistä.

Tänään sanottiin radiossa, että punkkikausi on alkanut. Niinpä sitten tänään aloitettiin "hoidot" koiralla. 

Kovan päivän iltana

...voin huomata selvinneeni. Iso kiitos kuuluu muutamalle samaan aikaan töissä olleelle työkaverille. Olen heille kiitollinen. Ja olen kyllä sanonut sen heille suoraankin.

Mimi oli reippaana mua vastaanottamassa työstä. Hienoa! Ja yhdessä sitten mentiin pitkästä aikaa saunaan. Päästään taas normaaliin päiväjärjestykseen.

Paljon taas on tähän päivään mahtunut ja näihin edellisiin päiviin. Täytyy vaan todeta, että jossain (tragi)koomisesta vaiheessa ei voi muuta kuin nauraa. Itku-potku-raivarit eivät paljoa auta. Eikä se, ettei enää jaksais yhtään enää. Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi jää nauraminen. Olen sen oppinut tekemään huomaamatta, etteivät ihan suoraa päätä vie pii-paa -autolla Kangasvuoreen. Paitsi jossain väsymyksen tilassa sekin tuntuisi oivalta vaihtoehdolta. Siellä saisi levätä. Ulkopuolelle jää kaikki muu. Siihen asti on pärjättävä näillä eväillä. Ja näillä geeneillä voisi tuo "lomailu" pidemmän päälle olla aika kauheaa. Viikon lomat vielä menettelee, mutta sitä pidemmät käyvät jo hankalaksi. En osaa olla tekemättä mitään (lukemista ei katsota "tekemiseksi") liian pitkään.

Mutta nyt jään odottelemaan nukku-Mattia. Toivottavasti tulee pian!

Että tällaista tänään

Kotona jälleen

Sillä aikaa täällä krookukset ovat aloittelemassa kukintaansa. Ja yrtit olivat nuukahtaneet kuivuuteen, vaikka kastelin lähtiessä. Mutta lämmintä se on onneksi täälläkin, vaikkei niin lämmintä kuin Porvoossa. Nyt sitten vaan pyykkikone laulamaan omaa virttään ja saa sitten laulaakin tänään, että saadaan pojille puhdasta huomiseksi.

Hyvin Janin ajot onnistuivat. Hän sai oikein roppakaupalla ajoharjoitusta pääsiäisen aikaan niin maantiellä kuin taajamassakin. Kovin sain jo rentona olla tulomatkalla. Kivaa, kun on uusi kuski tulossa näille matkoille.

Kaiken kaikkiaan pääsiäinen oli oikein mukava ja tervetullut breikki tähän eloon täällä. Ja kiva oli tulla kotiinkin, vaikka yksi asia hermostuttaa vietävästi. Ja Sini ei sitten naura eikä irvailee, tai en vastaa sun puheluihin... 

Mimillä haasteita riitti

Kivellä

Mä niin rakastan merta

Vähän pelleilyä

Meren rannalla

Miksiköhän tykkään näistä kukista? ;)

Pääsiäisherkkuja

Ukki ja tyttären lapsukaiset ja piski

Isä ja tytär

Historian havinaa

Vanhaan kotikaupunkiin tutustumassa