Eikä jälkeäkään mistään hartaudesta... Kuvienottoaikana oli vielä suht rauhallista, mutta pian rysähti. Porukkaa oli kuin pipoa. Pihvejä sai hakata ja paistaa...
Kun kävelin sitten töistä pois ja katselin niitä asiakkaita jotka söivät mun tekemää ruokaa, niin tuntui aika jännältä. Ajatella, mä ruokin nuo ihmiset... Ja he saavat mahansa täyteen ja jatkavat matkaansa toivottavasti tyytyväisenä. Minä menen kotiin kuoleman väsyneenä, mutta ihan onnellisena onnistuneesta lopputuloksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti