...voin huomata selvinneeni. Iso kiitos kuuluu muutamalle samaan aikaan töissä olleelle työkaverille. Olen heille kiitollinen. Ja olen kyllä sanonut sen heille suoraankin.
Mimi oli reippaana mua vastaanottamassa työstä. Hienoa! Ja yhdessä sitten mentiin pitkästä aikaa saunaan. Päästään taas normaaliin päiväjärjestykseen.
Paljon taas on tähän päivään mahtunut ja näihin edellisiin päiviin. Täytyy vaan todeta, että jossain (tragi)koomisesta vaiheessa ei voi muuta kuin nauraa. Itku-potku-raivarit eivät paljoa auta. Eikä se, ettei enää jaksais yhtään enää. Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi jää nauraminen. Olen sen oppinut tekemään huomaamatta, etteivät ihan suoraa päätä vie pii-paa -autolla Kangasvuoreen. Paitsi jossain väsymyksen tilassa sekin tuntuisi oivalta vaihtoehdolta. Siellä saisi levätä. Ulkopuolelle jää kaikki muu. Siihen asti on pärjättävä näillä eväillä. Ja näillä geeneillä voisi tuo "lomailu" pidemmän päälle olla aika kauheaa. Viikon lomat vielä menettelee, mutta sitä pidemmät käyvät jo hankalaksi. En osaa olla tekemättä mitään (lukemista ei katsota "tekemiseksi") liian pitkään.
Mutta nyt jään odottelemaan nukku-Mattia. Toivottavasti tulee pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti